maanantai 29. helmikuuta 2016

Ei, älä kerro, en halua kuulla mitään, haluan pysyä uskomassa. 
Silti kuuntelee. Juoruja. Pahoja puheita. 

Niitä uskoen?

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Mennään yhdessä, tajuaa puolisoni ehdottaa. Niin tietysti, minä en vain osaa pukea sanoiksi, niin häkellyttävää kaikki on. Kerhotäti soittaa vielä ystävän tuekseen, tulevat meidän kautta, menemme yhdessä seuroihin. 
Siinä hetkessä, ennen seuroihin lähtemistä, tuo kerhotädin ystäväkin haluaa uskoa omakohtaisesti. Jumala oli tehnyt valmista työtä. Riitti sanat, haluatko sinäkin uskoa, jotka puolisoni ymmärsi kysyä. 

On niin hyvä olla, että itkettää ja naurattaa yhtä aikaa. 

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Vaikea tehtävä.
Kulkea rinnalla. Kun haavoitettu voi olla niin rikki, että torjuu.

Uusien haavojen pelossa.

tiistai 23. helmikuuta 2016

Kerhoasia hiertää. Se hiertää niitä, jotka ovat tottuneet sanelemaan toisille, miten pitää elää. 

Aiheesta järjestetään seurakuntapäivät. Alustajana on silloinen srk:n pj. Keskustelu on hyvää ja avointa. Mutta tilaisuudesta jää pois se pariskunta, jota asia on erityisesti hiertänyt. Eivätkä he iloitse meidän mukana siitä, miten ilmapiiri vapautuu. Se vapautuu niin, että yhä useampi ry:n piiriin kuuluva perhe alkaa käyttää lapsiaan seurakunnan kerhossa.  

Tuossa tilaisuudessa puolisoni asetettiin sananpalvelijan tehtävään. Voi kun olisimme tienneet, mihin kärsimykseen tuo kaikki vielä vei. 



maanantai 22. helmikuuta 2016

Se tuli odottamatta.  Ilman ennakkovaroituksia. Virallisen kokousosuuden jälkeen. Ettei jää mustaa valkoiselle.
Ei sitä ennen oltu keskustelu kahdenkesken. Eikä muutaman muun kanssa. Ei, vaikka Sana niin neuvoo.

Kuulin,  kuinka käärme luikertelee uskovaisiin koteihin seurakunnan kerhon kautta. Kuinka vastuullinen vanhempi voi antaa lapsille kahdenlaisesta vellikupista. Ja paljon muuta.

Puolustauduin. Perustelin.  Joku ymmärsi.

Sen vaimo jatkoi. Kuinka neuvoa on kysytty ihan pääkallopaikalta tähän huoleen. Tulisi olla kuuliainen.  Että miten uskaltaa noin toimia!

Se tehosi. Kaikki vaikeni.

Kotimatkalla vielä sain kuulla, kuinka vaikeaa se on joskus nöyrtyä Jumalan tahtoon, mutta ajan kanssa kaiken ymmärtää omaksi parhaaksi.

Sanoin, että entäpä jos sinä oletkin väärässä?

Kuulin, että johtomiehillä on parempi ymmärrys.



lauantai 20. helmikuuta 2016

Mikä ymmärrys jäi? Kysyy se. 
Olisihan minun pitänyt ymmärtää tämän olevan hänen valtakuntansa. 

Että sisältö ratkaisee, vastaan. Vastaus ei kelpaa. Koko olemus huokuu kylmyyttä. 

Vien silti lapsia seurakunnan kerhoon. Vaikka sille ei kelpaa. 

Se ei jäänyt viimeiseksi keskusteluksi tuosta aiheesta. Siihen palattiin lukemattomia kertoja, eri tilanteissa. 

Kolmentoista vuoden ajan. 
Pelko.
Pelko haisee pilaten puseroita.
Jää kiinni. 
Ei lähde vaikka kuinka pesee.

perjantai 19. helmikuuta 2016

Kuinka kipeää. Kuinka kipeää se käy, kun niin harva ymmärtää. Sitä tuskaa, sitä väkivaltaa, mitä olemme joutuneet kokemaan, koko perhe.

Vaikeaa se onkin. Se ymmärtäminen. Kun se yhteisö, joka pahan aiheutti, pitäisi olla se turvapaikka. Täynnä armoa. Täynnä rakkautta. Täynnä lohdutusta. Täynnä lempeyttä. Ystävyyttä ja hyvyyttä.

Se onkin helvetti. Piinaa. Rääkkää. Loukkaa. Satuttaa. Halveksii. Nöyryyttää. Vaanii. Juonii. Manipuloi. Syyttää. Satuttaa. Syyllistää.

Ajaa kodista pois.