perjantai 13. toukokuuta 2016

Yhteiskunta. Veronmaksajat. Nekö lopulta maksaa uhrien elämän? Kun yhteisön saarnamiehet ensin rikkoo. Ja vetäytyy vastuusta. Ei ole koskaan tehnyt mitään pahaa. Kenelläkään. Ikinä. Mitään.

Tulee kallis tikki. Yhteiskunnalle. Veronmaksajille.

1 kommentti:

  1. Lastenpsykiatri sanoi minulle, että olen vastuussa siitä mitä lapsilleni on tapahtunut. Hän oli erikseen keskustellut miehen kanssa, en tiedä mitä. Silloin ajattelin, että voi kun kaikki ne monet veljet ja muutamat sisaret olisivat nyt tässä. Jakamassa minun vastuuta, häpeää, syyllisyyttä, olin kuuliainen heidän neuvoilleen. Miksi en paennut aikaisemmin? Miksi olin kuuliainen Jumalan sanalle: " Herra, jos veljeni tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako? " Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentä kertaa ", vastasi Jeesus" Matt: 18: 21-22. Halusin olla kuuliainen neuvoille, ja olihan vastuusta puolet minun. Jos vain olisin ollut parempi vaimo, ettei miehen olisi tarvinnut raivota, paiskoa esineitä, jos vain olisin jaksanut enemmän olla hänen tarpeidensa tyydyttäjä...

    Tuo anteeksiantamisen lukumäärä oli ylitetty, jäljellä traumatisoitunut vaimo ja lapset. Veronmaksajat maksoivat perheneuvolan palvelut, lastenpsykiatrian, isän ja äidin terapiat, kodinhoitopalvelut, äidin sairauspoissaolot työstä , lastensuojelun ja todistettavasti kulut olivat 228 200 euroa, eikä siinä ole vielä kaikki. Kuluja oikeastaan kertyy vieläkin, terapioista, syrjäytymisestä. Henkistä kärsimykstä ei voida mitata rahalla. Aikuistuneiden lasten kustannukset puuttuu. ( Laskemisessa käytetty: Piispa - Heiskanen : Väkivallan hinta , Tilastokeskus, Oikeus 2000.

    VastaaPoista