Epäilyksenvarjojen heittely toisten päälle onnistuu joiltakin ihmisiltä häkellyttävän hyvin.
Voi kanssapuheissa, tai seurapuheessa, ikään kuin ohimennen vihjasta jotain. Jättää kuulijoiden mieleen pienen jutun itämään.
Kun me muutimme tuolle paikkakunnalle, juoksimme paljon. Treenasimme maratonille. Molemmat. Juoksu on ollut meille molemmille rakas harrastus. Helppo. Vapauttava. Antava. Hyvää mieltä tuova.
Teimme lyhyitä ja pitkiä lenkkejä. Lähinnä vuoronperään. Juoksemaan pääsi suoraan kotiovelta. Se oli siksikin vaivatonta.
Niin sitten juoksimme, sen maratonin. Onnistuimme. Molemmat.
Siltä paikkakunnalta oli muitakin juoksemassa. Paikallislehti ilmoitti meidänkin nimet tulosluettelossa. Tietysti.

Kyllä. Vihjaillen sain sitten kuulla tuosta. Ison porukan keskellä. Niin, että tajusin, vaikkei kukaan muu tajuaisi muuta kuin jäädä kummastelemaan.
Kun sitten näitä kummastuksen aiheita tulee useampia sitä alkaa näyttään toisten silmissä epäilyttävältä. Lopulta tulee tuomio.