maanantai 7. maaliskuuta 2016

Saan pyynnön seurakunnan kanttorilta tulla sopraanovahvistukseksi adventtivesperiin.  Lupaudun. Iloitsen. Olen onnellinen.  Laulaminen on iso osa minua.

Kerron tästä aviopuolisoillassa,  koska en jaksa enää mitään takanapäin puhumisia. Varkausjuttu on vienyt voimia paljon. 

"Jumala on antanut luvan jo täällä ajassa katkoa kuivettuneet oksat pois. Lisäksi Hän vetää viimeisenä päivänä verkot ja siinä on myös mätiä kaloja." yksi julistaa.

"Älä mene, se on vaarallinen tie." sanoo toinen.  

"Olet kuin roikkuisit vesitornin reunalla. Jos minulla olisi paimensauva, vetäisin sillä koukulla sinne keskelle" jatkaa yksi julistustaan. 

Ei auta, vaikka perustelen jälleen kerran, että sisältö ratkaisee ja että tiedän monien laulavan kirkkokuoroissa. Olen itsekin lapsuudessani laulanut seurakunnan kuorossa. Lisäksi sanon ymmärrykseni olevan, että jokaiselle on Luoja antanut lahjat, jotka on tarkoitettu jaettavaksi. Ei meitä ole tarkoitettu elämään suljettujen ovien takana. 









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti