Puolisoni yritti vielä saada keskustelua aikaiseksi.  Tuntuisi hyvältä voida elää uudella paikkakunnalla mennyt kärsimys läpikäytynä, selvitettynä. Haluaisi pystyä luottamaan ihmisten lupauksiin, että heidänkin tahto on asioiden selviäminen. Haluaisi uskoa hyvää vastuunkantajista.

Srk:lta oltiin valmiita tulemaan, mikäli paikallinen ry:n johtokunta kutsuisi heidät.

Se pj, joka kädennostoäänestyksen järjesti, ei vastaa puheluihin. Ei viesteihin. Ei mihinkään. Yhden vastauskirjeen hän kirjoittaa, jossa hän tuon paikallisen ry:n johtokunnan kanssa yksimielisesti kertoo, että ko paikkakunnalla ei ole koskaan ollut kielletty käymästä seurakunnan kerhoissa eikä kuoroissa, asioista on kyllä keskusteltu, mutta rakentavassa hengessä.

Olin pöyristynyt. Yhdellä lausella kehtasi mitätöidä meidän vuosien kärsimyksen. Minä syvästi ihmettelen,  miten edellinen pitkäaikainen pj pystyi yhtymään tuohon valheeseen?

Kaksi vuotta on kulunut tuosta halveksittavasta kädennostoäänestyksestä.
Yhtäkään keskustelua ei ole järjestynyt tähän päivään mennessä.

Että semmonen valtakunta.