Jouduimme sinne jääneen talomme takia käymään entisellä paikkakunnalla useita kertoja.

Joka kerta näimme jonkun tekijöistä. Tai heidän hännystelijöitä. Tai sitä väkeä, joka näki ja kuuli, muttei tehnyt mitään. Ei siltikään nähnyt. Eikä kuullut. Ei tiennyt. Ei halunnut tietää. Kulki ohi. Riittää kun huolehtii omasta elämästä. Riittääkö?

Ja mikä ilo oli nähdä niitä rakkaita, jotka kulkivat vierellä. Nostivat ja kantoivat. Sanattominakin.
Sieltä lähtiessä olo oli monesti piinaava. Nämä rakkaat jäi taistelukentälle.