Uuden kotimme maatyöt aloitettiin juhannusviikolla. Heinäkuun alussa alkoi rakentaminen. Puolisoni oli täynnä energiaa ja toiveikkuutta. Minä olin todella masentava rinnallakulkija. En osannut mitään. En muuta kuin huokailla hirveää työmäärää. Työjako oli siis selvä. Minulle kotipuoli, hänelle raksa. Raksan edetessä opin kyllä laudankantajaksi.
Mutta se mikä oli ihmeellistä ja mistä haluan kertoa: meitä auttoi lukematon määrä ihmisiä. Ihmisiä, joita kaikkia me emme edes tunteneet. Miten hyvältä se tuntui. Enkeleitä. Taas.
Minun sieluani hoisi, kun iltamyöhäsellä menin raksaa siivoamaan, ja siellä kaikui miesten laulu: "Ystävä sä lapsien, katso minuun pienehen"
Seuraavan viestin kirjoitin ystäväni luomaan watsup-rinkiin.
VastaaPoista""Ken on tässä lähimmäinen
ensimmäinen,
ehtii toisen vierelle?
Ken nyt tarttuu arkaan käteen,
hymyn säteen
antaa nousta kasvoille?
Nälkäisiä auttaisinko,
taittaisinko
leivästäni puolikkaan?
Jaksaisinko muserretun,
lannistetun
auttaa maasta nousemaan?"
Nuo virsirunon (441) sanat nousivat mieleen nyt, kun ajattelin kiittää teitä. Haaveemme toteutui teidän pyyteettömän auttamisen ansiosta. Ette voi kuin arvailla kuinka suunnaton merkitys tapahtuneella on ollut minulle, vaimolleni ja lapsille. Meidän jokaisen elämässä on kuormia. Joskus saattaa tuntua, että kuorma ja elämän taakka ovat liian raskaita. Kehotus, kantakaa toistenne taakkoja niin te Kristuksen lain täytätte. Minulle teidän apuun tulo on lisännyt luottamusta, että Jumala näkee lapsensa hädän.
Uskallan ajatella ja olen kuullutkin, että auttamaan rientäneet ovat saaneet kokea iloa vaivannäöstä, arkienkelinä olemisesta. Mitä toivon? Toivon, että tämä jatkuu. Joku tietää, että kaveri on ahtaalla, liian ahtaalla. Mennään. Tehdään. Sytytetään toivoa ja elämän uskoa huomiseen. Minäkin haluan auttaa, kauniisti autetuksi tullut. Kiitos!"
Koopee, kirjoitat tavattoman kauniisti juuri samasta lahjasta, jonka meidänkin perhe on saanut kokea, kun jouduimme "pakenemaan" paikkakunnalta hoitokokousten kuormittamina. Ystävät ja konkreettiset auttajat eivät hylänneet. Heissä asui Kristuksen mieli - Laupiaat samarialaiset. Kiitollisuus heitä kohtaan on loputon.
PoistaKoopee, nämä samanlaiset kokemukset ovat itseasiassa suurta pääomaa ja opettavat meitä toimimaan samoin, kun se vain on mahdollista. Huoneenhallitusoppi ei ole turmellut kaikkia uskovaisia, se on äärimmäisen tärkeää muistaa.
Tärkeää on myös hahmottaa oman perheen kohtelu toisten lukemattomien samanlaisten rinnalla ennen meitä - ja jälkeen - kuten sinun ja muiden. Silloin näkee, kuinka yhteinen raahattu harhaoppi on ollut kaiken tämän kohtelun alkusyy.
Janne Metsänheimon gradu on todellakin valaiseva ja tutustumisen arvoinen tutkimus.
Jotta "värisuora" 60-luvulta nykyisiin hoitokokouksiin aukenisi, soisin vilpittömästi, että SRK antaisi arkistoja tutkijoiden käyttöön esimerkiksi massahoitokokousten kuvausten osalta, koska ne koskettivat kertaluontoisesti jopa monia satoja uskovaisia kerralla. ja kertoja piisasi! Tämä paljastaa, kuinka kollektiivisesta harhasta on ollut kyse ja kuinka vahvasti sen häntä vaikuttaa yhä tänä päivänä.
Tämän saman harhan alisteisena koko lauma on vaeltanut vuosikymmeniä. Onneksi ymmärrys harhan piiloutuneesta olemuksesta ja perusteista lisääntyy kaiken aikaa ja onneksi löytyy rohkeutta ja nöyryyttä rehellisyyteen ja totuuteen.
Saamme rohkeasti luottaa ja rukoilla, että Jumala johtaa omiaan ja Hänen Poikansa on luvannut olla esirukoilijamme puolestamme, jos me väsymme.