keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

"Kaikkihan me mentiin harhaan silloin 70-luvulla"
Ei mennyt kaikki.
Hoitomiehet vain tekevät omasta työstään kollektiivisen synnin.

On se hankalaa mennä peilin ääreen.

1 kommentti:

  1. Toisaalta tuo kollektiivisuus on valitettavan totta. Sen tietävät kaikki seniori-ikäiset, jotka uskaltavat katsoa historiaa rehellisesti. Sen kollektiivisempaa kuin 70-luvulla päällemme vyörynyt harhaoppi massahoitokokouksineen - jotka kulkivat aaltoina ympäriinsä paikkakunnittain - ei olekkaan! Tätä ei olla muistavinaan - valitettavasti.

    Lauma joutui kollektiivisesti harhaopin kohteeksi = objektiksi. Jotta SRK:n omat hoitomiehet eivät olisi läkähtyneet jatkuviin massahoitokokouksissa kiertämisiin, opetus velvoitti toistensa kontollointiin (huoneenhallitusopin mukaisest) i paikalliset johtokunnat Kristuksen kirkkolain perusteella.

    Runsaiden valitusten jälkeen arkkipiispa Juvan puuttuminen asiaan myöhemmin sai hoitokokouskäytänteen melkein loppumaan - oikeampi ilmaus lienee, että käytänne jatkui verhotumpana. Mitä enemmän hoitokokouksista puhuttiin siunauksellisina ja niitä kritisoineita pidettiin katkeroituneina - sen tehokkaammin uhrit ovat vaienneet.

    VastaaPoista