Suviseurat. Kesän kohokohta. Sitä ne ovat olleet. Ovat olleet.

Yppäri jäi väliin. Se oli muuttokesä. Voimia ei ollut ollenkaan. Netin kautta kuunneltiin. Oli siellä helmi. Aarre. Jonka puolisoni tallensi tikulle. Se oli balsamia haavoille. Lohtua särjetyille. Siinä oli Vapahtaja.

Joinain päivinä, syksyllä, kun olo oli toivoton, siitä Sanasta sai voimaa. Toivoa. Muistan yhdenkin päivän, uimarannan parkkipaikalla sitä kuuntelin. Ja itkin. Kotiin palasin voimaantuneena. Taas jaksoi vähän enemmän.

Voi miksi nuo vuosien väkivaltakokemukset teki suviseurareissutkin nyt niin vaikeaksi edes ajatella!